Porkkanamafia

Yksittäinen kuluttaja on voimaton, mutta ryhmä voi jo neuvotella

Ensimmäisen tempauksen suunnittelupalaveri siis ke 3.12. klo 18 Sohwilla, kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita sinne! Siellä siis tarkoitus saada toden teolla käyntiin ensimmäisen tempauksen valmistelu. Tärkeimpänä listalla tietenkin tempauksen kohteen päättäminen, jotta saadaan kilpailutus käyntiin.

Etukäteenkin on jo tietysti hyvä miettiä, mikä se eka kohde olisi, niin saadaan sitten suunnittelua jouhevasti eteenpäin tapaamisessa. Meillä oli alustavasti ajatuksissa, että ensimmäisenä voisimme ehkä koota joukot kahvila/ravintolatempauksen merkeissä. Se olisi helppo lähtökohta aloittaa ja tehdä toimintatapaa tunnetuksi. Ekan tempauksen jälkeen voisi sitten lähteä kehittelemään uusia kohteita.

Kävin kurkkimassa muiden paikallisryhmien tilannetta, ja huomasin että ainakin Turussa ja Lahdessa on lähdetty etenemään juuri tällä linjalla. Molemmissa on päätetty iskun ajankohdaksi tammikuu 2009 ja kohteeksi kahvila/ravintola.

Miltä kuulostaa, lähdetäänkö etenemään tällä samalla linjalla kuin muissakin kaupungeissa? Vai ollaanko pioneereja ja keksitään ekan tempauksen kohteeksi jotain ihan uutta ja ennenkokeilematonta? Haudutelkaa ja mietistelkää ajatuksia tapaamiseen mennessä, niin saadaan sitten tapaamisessa pyörät pyörimään!

Jaa

Vastaa tähän

Vastaukset tähän keskusteluun

itse asiassa pitäisi saada wikiin aikaiseksi konseptikäsikirja mitne järjestetään onnistunut tempaus. Tämä käynnistääkin sen tekemisen kätevästi.

Aiempi ajatuksenne siitä, että tehdään myös Jklssä ensimmäiseksi kahvila / ravintolatempaus, tuntuu luontevalta ja niin ikään joulunjälkeinen aika. Jotkut ennenkokeilemattomat ideat saattavat kaivata lämpimämpiä ilmoja ja / tai lumilogistiikka saattaa yllättää :)

Ohessa karkeaa agendaa, laitan tosiaan wikiin vähän laajempaa sepustusta lähiaikoina. Eiköhän näillä pärjää :) Kaikkea ei tietenkään tarvitse käydä ensimmäisessä kokouksessa, nämä ovat suunnilleen etenemisjärjestyksessä.

Asiantuntijat
1 - 2 kpl, haluavatko esiintyä anonyymisti vai osana julkisuutta?

Joukkoviestintä
1. Porkkanamafian yleinen esittäytyminen paikallisesti
2. Tempauksen aika ja paikka
3. Uutisointi tapahtumasta
4. Mitä saatiin aikaan

Kilpailutus / Tarjous
Valmiita tarjouspohjia on olemassa. Tämä on ehkä työläin vaihe, koska sisältää myös kohteiden evaluoinnin asiantuntijoiden kanssa.

Mahdolliset luvat
Poliisilta.

Mobilisointi
Ihan työmääräsyistä facebookin massapostitus lienee pääkanava - vältettävä käyttöä kovin usein
Jkl on opiskelijakaupunki ja tässä suhteessa esm JY:n ainejärjestöjä olisi hyvä saada mukaan. Niinikään olisi hyvä, jos olisi erityisiä mobilisoijia.

Oheisohjelma
Ei välttämätöntä, mutta piristää tunnelmaa. Bändi / DJ, muut esiintyvät taiteilijat

Taltiointi
Video / kuvausryhmä, joka osaa myös saattaa lopputuloksen nettiin.

Sekä tietysti kaiken tämän koordinointi =)

Vastaa tähän

Olisi hienoa yrittää tähdätä tempaukset JKL:ssä, Lahdessa sekä Turkkusessa samaan iltaan. Medianäkyvyyden kannalta siis. Pelkästään Jyväskylässä tapahtuva tempaus saisi huomiota todennäköisesti vain Jyväskylässä.

Vastaa tähän

Vastaa tähän

RSS

Tietoja

ubiq ubiq perusti tämän yhteisön täällä: Ning.

© 2009   Luonut: ubiq Ning-sivustossa.   Luo oma sosiaalinen verkostosi

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Yksityisyys  |  Palveluehdot